• Viisi Tähteä -Arkisto
Suomen Paras Elintarvike 2008 – maukkaimmat munat ovat luomua
Kirjoittanut Christer Lindgren, Viisi Tähteä   
25.08.2008 16:56

Munissa on eroja: luomukanojen munat maistuvat parhaalta. Keltuaisen voimakas väri antaa leivonnassa väriä ja vaahtoutuvuus on keittiöammattilaisten mieleen. Karhumäen luomutilalla laatua valvotaan myös omassa tilapakkaamossa, jossa munat tuoreeltaan lajitellaan, tarkastetaan ja leimataan.

suomen-paras

Karhumäen luomutilalla kanoja on 2 500.
Kuva: Karhumäen luomukanala

Kananmunista saatu salmonella on tuskin missään muualla yhtä harvinaista kuin Suomessa. Hyvä tilanne johtuu huolella suunnitellusta ja kattavasti toteutusta valvonnasta, mutta myös kanankasvattajien omasta huolellisuudesta.

Lapinlahdella Pohjois-Savossa sijaitseva Karhumäen luomukanala on esimerkki hyvin hoidetusta 2000-luvun kanalasta.

Päätoiminen kanalanpito alkoi vuonna 2005 tehdystä sukupolvenvaihdoksesta, kun tytär Jaana Kortelainen siirtyi vastaamaan tilasta. Luomuun se oli siirtynyt peltoineen ja eläimineen jo vuonna 1998.

”Vanhempieni päätökseen vaikutti silloinen markkinatilanne. Itse en voisi ajatellakaan pitäväni eläimiäni häkeissä. Liikkuminen ja muut luontaiset käyttäytymistarpeet pyritään aina jossain muodossa mahdollistamaan”, Jaana Kortelainen kertoo.

Karhumäen kanala on yksi Suomen noin 55 luomumunien tuottajasta. Yhden tilan kanaparvien koko on luomusäännöissä rajattu 3 000 lintuun. Karhumäen tilalla kanoja on noin 2 500. Yhdellä lattianeliömetrillä on tilaa luomusääntöjen mukaisesti viidelle kanalle. Häkkikanaloissa tiheys voi olla jopa 18 kanaa neliöllä.

Kanat liikkuvat ison osan päivästä noin hehtaarin kokoisessa sekametsäaitauksessa. Lintuinfluenssavaara pitää kuitenkin kanat välillä sisällä kanalassa. Jaana Kortelaisen mukaan ala tekee parhaansa tartuntariskien minimoimiseksi.

Laatua ja makua luomutuotannolla

Karhumäen luomutilan saaman kuluttajapalautteen mukaan luomumunat todella erottuvat maultaan tavallisista. Keltuaisen voimakas väri tuo leivonnassa väriä jopa ja vaahtoutuvuus on keittiöalan ammattilaisten mielestä mainio.

Muninta tapahtuu aamuisin ja aamupäivisin, ja unille omille orsilleen linnut siirtyvät illansuussa. Valve- ja uniaikoja säädellään valaistuksella. Ihanteellinen valoaika on noin 14 tuntia.

”Muninta alkaa meillä noin 20 viikon iässä ja jatkuu vuoden verran. Tuoreiden munien määrään, laatuun ja makuun vaikuttaa kanan rodun, iän ja elinolosuhteiden lisäksi eniten ravinnon laatu. Iso haaste on saada rehun valkuaistasapaino ja ravitsevuus kohdalleen”, Jaana Kortelainen kertoo.

"Karhumäen tilan saaman palautteen mukaan luomumunat erottuvat maultaan tavallisista. Tuoreiden munien määrään, laatuun ja makuun vaikuttaa eniten ravinnon laatu kanarodun, iän ja elinolosuhteiden lisäksi."

Ruokinnalla voidaan vaikuttaa munan koostumukseen, kuten vaahdonmuodostukseen tai vitamiinipitoisuuteen. Karhumäellä rehuseoksessa on suurin osa omaa viljaa ja noin 6–7 prosenttia kalkkia. Lisäksi rehu sisältää valkuaistiivistettä sekä pieniä määriä kasviöljyä ja kivennäisaineita.

Kortelainen antaa kanoille myös reilusti säilörehua ja apilaheinää, joilla on iso vaikutus munien makuun. Munan tärkeää rasvahappokoostumusta saadaan parannettua lisäämällä rehuun erilaisia öljyjä, esimerkiksi rypsi- ja pellavaöljyä.

Lapinlahti sijaitsee kaukana Helsingistä, mutta suurin osa luomumunista menee vähittäismyyntiin pääkaupunkiseudulle. M-L -kokoluokan munien tuottajahinta on noin 2,5-kertainen häkkimuniin verrattuna, mutta tuotantokustannuksetkin kieppuvat samoissa kertoimissa.

Suurimpana tulevaisuuden haasteena Jaana Kortelainen pitää vuonna 2012 voimaan tulevaa sataprosenttista luomurehuvaatimusta, joka jossain vaiheessa alkaa koskea myös kana-ainesta. Luomukanarehujen raaka-aineiden saatavuus ja luomuruokinnan toteuttaminen on jo nyt Suomessa haastavaa.

”Haastetta on siinäkin, että tuotantokustannukset ovat vuoden aikana jopa kaksinkertaistuneet. Rehuaineet ovat kallistuneet eniten, mutta myös energia, polttoaineet, kuljetuskulut…”, Kortelainen summaa.

Suomalainen muna on tutkittu tuote

Karhumäen luomumunatilalla on oma tilapakkaamo, jossa munat tuoreeltaan lajitellaan, tarkastetaan ja leimataan. Pakkaus sisältää paljon tietoa, ja munassa oleva merkintä kertoo tuotantotavan.

Munapakkauksen monet luokitustiedot voivat kuitenkin hämmentää ostajaa. Myynnissä on nyt mm. perusmunia eli häkkimunia, virikehäkkimunia ja lattiamunia, joiden pakkauksissa voi olla kauppanimenä ”vapaan kanan munia” tai ”onnellisen kanan munia”.

Saatavana on myös luomumunia, ekstratuoreita munia sekä rasvahappojensa ja vitamiiniensa suhteen korkealaatuisia omegamunia. Ravintoainesisältöön vaikuttavat kananelämän alussa rotu, ikä, ravinto ja koko, myöhemmässä vaiheessa myös munan ikä ja varastointi.

suomen-paras

”En voisi ajatellakaan pitäväni eläimiäni häkeissä. Liikkuminen ja muut luontaiset käyttäytymistarpeet pyritään aina jossain muodossa mahdollistamaan”, Jaana Kortelainen sanoo.
Kuva: Karhumäen luomukanala

Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimus EELA:n mukaan suomalaissa kananmunissa esiintyy salmonellaa äärimmäisen harvoin. Käytännössä niitä voi syödä turvallisesti vaikka raakoina. Useimmissa Euroopan maissa tätä ei suositella. Suomessa ja Ruotsissa on vähiten salmonellaa EU-alueella. Vain noin 3 prosenttia kotimaista alkuperää olevista salmonellatapauksista on kananmunien aiheuttamia.

Munintakanojen kansallisella valvontaohjelmalla on ollut suuri merkitys myönteiseen kehitykseen. Sen puitteissa tutkitaan jatkuvasti isovanhempais-, vanhempais- ja tuotantoparvia salmonellatartuntojen varalta. Mikäli jostain parvesta havaitaan salmonellaa, koko parvi poistetaan heti tuotannosta. Näin menetellen on päästy erittäin hyviin tuloksiin ja munansyömisen miltei täydelliseen turvallisuuteen.

Ihmemuna Omega?

KultaOmega, Kultamuna, DivaOmega, Hyvänolon kananmunat ja Sydänystäväksi Omega ovat tuotemerkkejä, joilla merkityt munat sisältävät runsaasti alfalinoleenihappoa, omega-3 -sarjan rasvahappoja ja antioksidanttina toimivaa E-vitamiinia.

”Omega-kanojen” ravintona on rehuseos, jossa on täysjyväviljan lisäksi 5 prosenttia kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä tai rypsiöljyä. Pakkaamoiden mukaan omega-munien tuotantoon käytetty rehuseos vähentää munien kolesterolia jopa 10 prosenttia.

”Meillä tuotemerkki on Hyvän Olon Omega Kultamuna”, kertoo Munakunnan kehityspäällikkö Johanna Daka.

”Vuonna 2005 Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA antoi EU-komission pyynnöstä kriteerit omega-3 rasvahappoja koskeviin terveysväittämiin. Elintarvikkeen voidaan sanoa olevan omega-3 rasvahappojen lähde, jos 100 grammaa sisältää vähintään 15 prosenttia aikuisen miehen päivittäisestä tarpeesta”, Johanna Daka jatkaa.

Omega-munien osuus tuotannosta on Munakunnassakin kuitenkin vain noin neljä prosenttia. Toistaiseksi niitä on Suomessa kasvatettu ainoastaan häkeissä, mutta Johanna Daka ei näe esteitä lattiatuotannollekaan, mikäli kysyntää ilmenee.

”Luomutuotannossa on omat tiukat säädöksensä ruokinnasta. Käytännössä omega-tuotannon pellavaöljylisä voi olla sopimaton luomukriteereihin”, Daka huomauttaa.

Yhteystiedot

Karhumäen luomukanala
Pakkaamo: Karhumäen kanala, Lapinlahti 
Sähköposti
karhumak@luukku.comSähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Gsm: 040-7515060

 

Maatilatori